Kesän Saunan vuosi 2018

Kesän Sauna ja Oulun rantasaunaseura kiittävät Oulun saunakansaa menneestä vuodesta!

Viidettä kesää Tuiran uimalassa kelluneen Kesän Saunan kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja kesällä 2018 saunassa vierailtiin yli 8 500 kertaa. Määrä on häkellyttävän suuri vapaaehtoisvoimin viitisen kuukautta vuodessa toimivalle 20 hengen saunalle. Suosion edessä ei voi muuta kuin lämpimästi kiittää kaikkia saunavieraita. Tervetuloa uudelleen!

KESÄN SAUNA: Saunavieraiden määrä lautalla on kasvanut vuosi vuodelta.

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi 2018 merkitsi kovaa rutistusta talkoopohjalta toimivalle henkilökunnalle.  Noin 70 henkinen talkooväki tekee yli 300 muutaman tunnin saunanlämmitysvuoroa joka kesä. Lisäksi lautan kunnostus keväällä ja siirto talvivarastoon syksyllä vaativat satoja työtunteja. Kesän Saunaa ei olisi olemassa ilman talkooyhteisön työtä – kiitos kuuluu ihan jokaiselle talkootapahtumiin ja saunalautan pyörittämiseen osallistuneelle.

 

Lisäväki on enemmän kuin tervetullutta: jos haluat mukaan ilmoittele esimerkiksi osoitteeseen markku[ät]kesansauna.fi.

Ensi kesäksi on saunalautalle suunnitteilla parikin uudistusta, niistä tarkemmin keväällä. Näillä näkymin lauttaa viritellään toukokuu ja varsinainen yleisölle avoin saunakausi aloitetaan 1. kesäkuuta. Tervetuloa löylyihin!